Reija Penttinen

Reija Penttinen

"Ravintola-alan yhteisö- ja viestintäkoutsi"

Viestintä





Vaasa

Koutsin tarina

”Tutustuin Reijaan oikeastaan vasta melko hiljattain työn merkeissä, ja ensivaikutelmani hänestä oli lujan ja kokeneen ammattilaisen vaikutelma. Näin onkin, mutta lukuisten keskusteluidemme kautta Reija paljastui positiiviseksi, analyyttiseksi ja kekseliääksi roolisparraajaksi, jolla on pitkä kokemus yhteisöjohtamisen näkökulman toteuttamisesta ravintola-alalla. Reija on erityisen kiinnostunut kommunikaation roolista työhyvinvoinnin ja tuloksen parantamisessa.  Reija on todellinen ihmisihminen: empaattinen mutta samalla terävä ja aikaansaava Koutsi! Reija on myös Koutsien pääbloggari.”
Markus Apuli, Koutsit Group Oy

Reijan kokemus kentältä:
Reija on ollut ravintola-alalla mukana yli 20 vuotta eri tehtävissä. Reijan ura alkoi perinteisesti lipunmyynnistä, josta hän pikkuhiljaa siirtyi tiskin taakse. Esihenkilöksi Reija päätyi jo 25-vuotiaana ensin vuoropäällikkyyden kautta, ja sittemmin uralla hän on tehnyt useampia ravintolapäällikkyyksiä sekä johtanut toimitusjohtajan ominaisuudessa Helsingissä keskisuuren musiikki- ja tapahtumavenuen ravintolapalveluita ja tapahtumatuotantoja. Reija on työskennellyt niin yökerhoissa, oluthuoneilla, a la carte -ravintoloissa, kahviloissa kuin keikkataloissakin, joten kaiken kattavaa näkemystä ravintolatoiminnasta riittää!

 

Valmennukset

Reija on tunnettu mahdollistavista ja yhteisöllisistä johtamismetodeistaan. Uudistumisen kautta tuottavuuteen tähtäävät johtamismetodit ammentavat ennen kaikkea työyhteisön jokaisen jäsenen motivaatioista, taidoista ja tiedoista, ja roolittavat henkilökuntaa heidän asemistaan riippumatta parhaan mahdollisen asiakaskokemuksen ja tuloksen saavuttamiseksi. Reija on tunnettu fiksaajana!

Reija on opiskellut muun muassa viestintää, johtamisviestintää ja markkinointia. Näkökulmana ravintolatoimintaan ja työhyvinvointiin Reijalla on hyvin humanistinen ote: Onnelliset ihmiset tekevät hyvää työtä ja näkyvää tulosta. Tavoitteena Reijan valmennuksissa on hyvinvoiva ja tehokas yhteisö, jossa jokainen voi loistaa, ja jossa esihenkilöillä on aikaa kehittyä omissa tehtävissään.

Valmennusten fokuksena ei kuitenkaan ole korjata sitä, mikä ei ole rikki. Joskus vanha temppu on enemmän kuin tuhat uutta! Pitkä kokemus ravintola-alan eri tehtävissä auttaa Reijaa muodostamaan toiminnastanne selkeän kokonaiskuvan, ja arvioimaan eri toimintojen ja henkilöiden osuutta tässä kokonaisuudessa.



Asiakaskokemukset



Varaa aika ilmaiseen kartoitukseen


Täytä yhteystietosi lomakkeella, niin olemme yhteydessä sinuun viimeistään kahden arkipäivän kuluessa.